Pääkirjoitus
Kevätlukukausi Siilinjärven lukiossa on lähtenyt vauhdikkaasti ja iloisesti käyntiin. Tiistaina 20.1. lukiolla vietettiin hyvinvointipäivää, jossa opiskelijat saivat kierrellä haluamissaan hyvinvointipajoissa. Ennen hyvinvointipäivää opiskelijat saivat valita kolme mieluisinta pajaa, joihin päästiin tutustumaan päivän aikana. Hyvinvointipäivä oli mukava aloitus uudelle lukukaudelle. Tammikuun lopussa oli paljon kivoja tapahtumia, kuten abien järjestämät penkkarit ja kakkosten vanhojen tanssit.
Helmikuussa koulullamme järjestettiin avoimien ovien päivä, jolloin koululla pidettiin esittelykierroksia, jossa kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan kouluumme. Ystävänpäiväviikolla Ahmon koululla ja lukiolla vietettiin yhteistä teemaviikkoa ystävänpäivän kunniaksi. Teemaviikon joka päivälle oli annettu jokin aihe esimerkiksi pukeutumiseen liittyen. Ystävänpäiväviikolla osa lukion opiskelijakunnan jäsenistä kävi piristämässä vanhainkoti Akuliinan asukkaita antamalla heille ystävänpäiväkortteja.
Heti maaliskuun alussa pääsimme viikoksi talvilomalle, josta saimme lisää voimia koulussa ahertamiseen. Nyt olemme sitten valmistautumassa tämän periodin päättöviikkoon ja sitten päästäänkin aloittelemaan viidettä ja viimeistä periodia ennen kesälomaa.
-Louna Peltokorpi





