Opiskelijakunnan hallitus 2025- 2026
OPKH antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse koulun arkeen ja viihtyvyyteen.
Siilinjärven lukiolla on uusi opiskelijakunnan hallitus lukuvuodelle 2025–26. Lukiomme opiskelijakuntaa tänä vuonna edustavat Julia Kaasinen, Louna Peltokorpi, Aku Syri, Miio Syri, Silja Syri, Aino Väätäinen ja Milli Ylihakala.
OPKH:ssa suunnittelemme esimerkiksi erilaisia tapahtumia lukiollemme ja pystymme vaikuttamaan opiskelijoiden viihtyvyyteen koulussa. OPKH kokoontuu kerran viikossa, yleensä keskiviikkoisin. Syksyn aikana kokouksissa olemme suunnitelleet opiskelijoille ohjelmaa Halloweenia sekä joulujuhlaa varten. Olemme päässeet myös hieman vaikuttamaan uuden koulumme mahdollistamiin aktiviteetteihin.
Kyselin muutamilta opiskelijakunnan hallituksen jäseniltä, mikä on heidän mielestään mukavinta OPKH:ssa.
Tulkaa siis rohkeasti kertomaan ajatuksia tai ideoita koulumme toimintaan liittyen.
Louna Peltokorpi, OPKH:n jäsen






Parasta on, kun voi vaikuttaa tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen.
On hienoa huomata, kuinka asiat edistyvät ihan käytännön logistiikan sekä asioiden toteutumisen muodossa.
Kivaa on tietysti myös opintopisteet, joita saa, kun kuuluu opiskelijakunnan hallitukseen.
OPKH antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse koulun arkeen ja viihtyvyyteen.
Ennen kaikkea, OPKH on kaikkien opiskelijoiden asialla.
On mahtavaa päästä edustamaan koulua opiskelijan näkökulmasta.