10.1 Ohjaus
Lukiolainen saa ohjausta ja tukea koulutyössään monilta eri henkilöiltä. Lukion henkilökunta pyrkii tarjoamaan ohjausta tarpeen tullessa esille, mutta opiskelijalla on mahdollisuus myös pyytää ohjausta matalalla kynnyksellä. Lukio-opinnoissa on monta asiaa, joita ei voi tietää ja osata ennakkoon, mutta kysyvä saa kyllä apua. Neuvoja avun kysymiseen luvun 10.4. taulukosta (Keneltä kysyä neuvoa)
Aineenopettajilta saa ohjausta eri oppiaineiden ominaispiirteissä ja opiskelutekniikoissa. Aineenopettaja tuntee parhaiten opetusaineensa sisällöt ja suositeltavan suoritusjärjestyksen sekä ylioppilaskokeiden erityispiirteet. Hänellä on myös tietoa oman alansa jatko-opinnoista ja työelämän mahdollisuuksista. Tarvittaessa opiskelija voi sopia aineenopettajan kanssa tukiopetuksesta ja itsenäisestä opiskelusta.
Ryhmänohjaaja on apuna opiskeluun liittyvissä yleisissä kysymyksissä. Ryhmänohjaaja seuraa ryhmänsä poissaoloja ja opintojen etenemistä. Huolta aiheuttavissa tilanteissa hän ottaa yhteyttä ensin opiskelijaan ja alaikäisen huoltajaan. Tarvittaessa voidaan olla yhteydessä myös opinto-ohjaajaan, erityisopettajaan tai opiskeluhuollon toimijoihin.
Opinto-ohjaaja ohjaa sekä lukio-opiskeluun liittyvissä asioissa että jatko-opintojen suunnittelussa. Opinto-ohjaaja pitää opinto-ohjauksen yhteiset oppitunnit. Lisäksi hän tarjoaa henkilökohtaista ohjausta opiskelijan omissa kysymyksissä esimerkiksi lukion jälkeisissä opintomahdollisuuksissa. Ajan henkilökohtaiseen ohjaukseen voi varata nettikalenterista (linkki Wilmassa) tai suoraan opinto-ohjaajalta. Yhteyden saa myös Wilma-viestillä tai sähköpostilla. Opinto-ohjauksessa opiskelija pääsee osallistumaan erilaisiin opiskelu- ja työpaikkavierailuihin – kannattaa hyödyntää nämä mahdollisuudet.
Opiskeluun liittyvissä käytännön asioissa kuten erilaisissa todistuksissa ja lomakkeissa apuna on koulusihteeri. Häneltä saa tunnukset Wilmaan ja oppilasverkkoon sekä tarvittaessa opastusta Kelan tukiasioissa. Kanslian palveluajat ovat
klo 8–11.30 ja 12.15–14.45.
Rehtori johtaa koulun toimintakulttuuria ja on sekä henkilökunnan että opiskelijoiden käytettävissä tilanteissa, joissa apua tarvitaan. Rehtori tiedottaa opiskelijoita ylioppilaskirjoituksiin liittyvissä asioissa ja on lukion yhteyshenkilö Ylioppilastutkintolautakuntaan. Hänen kanssaan voi myös neuvotella pidemmistä poissaoloista ja opiskelun erityistilanteista.
Opinto-opas 2025-20264.6.2025