Pääkirjoitus

Luku­vuo­si on ku­lu­nut no­pe­as­ti ja kesä­loma on ai­van kul­man ta­ka­na. Lop­pu­ke­vät on eden­nyt opis­ke­lun sekä eri­lais­ten ak­ti­vi­teet­tien, ku­ten lii­kun­ta­päi­vän pa­ris­sa, sekä tu­le­va­na lau­an­tai­na pää­sem­me juh­lis­ta­maan tuo­rei­ta yli­oppi­lai­ta sekä kesä­lo­man al­kua. 

Ke­sän alun kun­ni­ak­si täs­sä lu­et­ta­vak­si ke­säi­nen runo, jon­ka avul­la toi­vo­tam­me kai­kil­le leh­den lu­ki­joil­le hy­vää ja au­rin­kois­ta kesä­lo­maa. 

Kesä­lai­dun vih­re­ä­nä hoh­ti,
Kal­le ja Aki siel­lä jo loik­ki.
Yli­op­pi­las­lak­ki pää­hän jäi,
vaik­ka päät­tä­rit meni mi­ten sat­tuu kai. 

”Ei enää ma­tik­kaa!” Aki huu­si,
ja suo­raan ojaan ilos­ta juok­si.
Urak­ka ohi, ei lu­ku­ja enää,
nyt syö­dään mak­ka­raa, juo­daan me­hua nää!

Ju­han­nus­kok­ko syt­tyi – vä­hän lii­kaa,
kun Aki luu­li, että ben­saa saa kaa­taa pii­saa.
”Ei se oo vaa­ral­lis­ta,” Aki väit­ti,
kun kok­ko jo sa­vut­ti naa­pu­rin tä­tiä.

Kesä­yö meni kuin yh­des­sä hu­jauk­ses­sa,
niin että Kal­le he­rä­si leh­män vie­res­sä.
Mut tär­kein­tä oli – vaikk­ei muis­te­ta mi­tään,
että nau­ru ja ys­tä­vyys pit­kään itää.