Erilaisuus on rikkaus

Pate on 3-luok­ka­lai­nen poi­ka, joka asuu pik­ku­ky­läs­sä Poh­jois-Sa­vos­sa. Pa­tel­la on orans­sit ki­ha­rat hiuk­set, jot­ka ovat yleen­sä sot­kus­sa.

Pate läh­tee kou­luun ja pu­kee pääl­len­sä äi­din os­ta­man Sa­la­ma McQu­een -pai­dan ja vih­re­ät short­sit. Aa­mi­ai­sen jäl­keen Pate lait­taa ky­pä­rän pää­hän­sä ja hyp­pää pyö­rän kyy­tiin.

Mat­kal­la kou­luun Pate kiin­nit­tää huo­mi­o­ta mui­hin lap­siin, jot­ka ovat mat­kal­la kou­luun säh­kö­pot­ku­lau­doil­la tai pyö­räi­le­vät il­man ky­pä­rää. Yksi Pa­ten luok­ka­lai­nen ajaa il­man ky­pä­rää Pa­ten ohi: 

“Oot­ko nös­sö, kun käy­tät ky­pä­rää”, luo­kan poi­ka huu­taa Pa­tel­le ja nau­roi 

Pate pää­see kou­lul­le ja jät­tää pyö­rän pyö­rä­park­kiin. En­sim­mäi­sel­lä tun­nil­la Päi­vi- opet­ta­ja jou­tuu huo­maut­ta­maan mo­nil­le Pa­ten luok­ka­lai­sil­le pu­he­li­men käy­tös­tä. Pate kat­soo mui­ta kum­mek­su­en, kos­ka hä­nel­lä ei ole äly­pu­he­lin­ta. Hä­nel­lä on vain äly­kel­lo, jol­la voi vaan lait­taa vies­tiä ja soit­taa. Pa­ten mie­les­tä pu­he­li­met ei­vät kuu­lu hä­nen ikäi­sil­leen, kos­ka eri ap­pei­hin on eri ikä­ra­joi­tuk­sia.  

Väli­tun­ti­kel­lo soi ja tun­ti päät­tyy. Pate me­nee met­sään leik­ki­mään edel­li­se­nä päi­vä­nä kes­ken jää­nyt­tä maja­leik­kiä. Pate huo­maa, kuin­ka muut luok­ka­lai­set is­tu­vat pen­keil­lä pu­he­li­met kä­des­sä. He kes­kus­te­le­vat so­me­vai­kut­ta­jis­ta ja haa­vei­le­vat sa­man­lai­ses­ta suo­si­os­ta iso­na. Pa­ten luok­ka­lai­set ovat lo­pet­ta­neet leik­ki­mi­sen jo 2. luo­kal­la, kos­ka hei­dän mie­les­tään leik­ki­mi­nen on no­loa.  

Pate tu­lee en­nen väli­tun­nin lop­pua ulko-ovien vie­reen odot­ta­maan tun­tia. 

“Me­net­kö tä­män jäl­keen ko­tiin leik­ki­mään nu­keil­la”, yksi tyt­tö ilk­ku­en ky­syy Pa­tel­ta. 

“Tyk­kään kyl­lä enem­män pik­ku­au­tois­ta, mut­ta ei huo­nom­pi idea”, Pate vas­taa nau­rah­ta­en. 

Luok­ka­lai­set kat­so­vat Pa­tea kum­mek­su­en. 

Kou­lu­päi­vä on päät­ty­nyt ja Pate hyp­pää pyö­rän sel­kään läh­te­äk­seen ko­tiin. Ko­to­na odot­taa äi­din te­ke­mä väli­pala. Äiti on teh­nyt paah­det­tu­ja lei­piä ja pan­na­rei­ta ker­ma­vaah­don kera.  

“Mi­ten kou­lu­päi­vä meni”, äiti sa­noo ja tar­jo­aa pan­na­ria Pa­tel­le. 

“Ihan hy­vin”, Pate vas­taa. 

“Olet­ko miet­ti­nyt, ketä kut­sut syn­ty­mä­päi­vil­le­si?” 

“Mi­nul­la ei ole kou­lus­sa oi­kein ka­ve­rei­ta, mut­ta voi­sin sil­ti kut­sua luok­ka­lai­sia syn­ty­mä­päi­vil­le­ni.”  

“Voi­sim­me teh­dä tä­nään kut­su­kor­tit, jot­ka voit ja­kaa huo­men­na kou­lus­sa”, äiti sa­noo ja hy­myi­lee le­ve­äs­ti. 

Il­lal­la Pate ja hä­nen äi­tin­sä as­kar­te­le­vat Sa­la­ma MCqu­een -tee­mai­set kor­tit. Pate on suu­ri Sa­la­ma Mcqu­een -fani ja haa­veil­lut jo pit­kään sen tee­mai­sis­ta juh­lis­ta.  

Seu­raa­va­na päi­vä­nä Pate saa­puu kou­lul­le ja on in­nois­saan syn­ty­mä­päi­vä­kor­teis­taan. Väli­tun­nil­la Pate me­nee itse­var­mas­ti luok­ka­lais­ten­sa luok­se ja­ka­maan kor­tit, eikä jätä ke­tään kut­su­mat­ta.  

“Mit­kä ih­meen vau­vo­jen synt­tä­rit nämä on?” yksi luo­kan po­jis­ta ky­syy ja nau­ra­en hei­lut­taa kort­tia. 

“Mi­nun 3-vuo­ti­aal­la pik­ku­vel­jel­lä­ni oli sa­man­lai­set syn­ty­mä­päi­vät”, yksi ty­töis­tä komp­paa. 

“Jäät­te pal­jos­ta pait­si”, Pate nau­raa ja kä­ve­lee pois. 

Pate val­mis­te­lee omia syn­ty­mä­päi­vi­ään edel­li­se­nä il­ta­na in­nois­saan äi­din kans­sa. Syn­ty­mä­päi­vä­juh­la on jo ihan nur­kan ta­ka­na. Ko­ris­te­luun kuu­luu Sa­la­ma MCqu­een -ilma­pal­lo­ja ja ker­ta­käyt­tö­as­ti­oi­ta. Pate on kai­va­nut kaa­pis­taan eri­lai­sia pik­ku­au­to­ja. Hän on kek­si­nyt eri­lai­sia leik­ke­jä.  

Seu­raa­va­na aa­mu­na eli syn­ty­mä­päi­vä aa­mu­na Pate he­rää jo en­nen kuin he­rä­tys­kel­lo eh­tii soi­da. Hän ryn­tää he­rät­tä­mään äi­tin­sä in­nois­saan. Äiti nou­see ylös ja suun­taa keit­ti­öön te­ke­mään aamu­pa­laa Pa­tel­le. Juh­liin oli­si enää vain muu­ta­ma tun­ti. Pate pu­kee tar­koin har­ki­tun asun pääl­len­sä. Hä­nel­lä on yl­lään auto­tee­mai­set vaat­teet. Kel­lo lyö 12 ja pik­ku­hil­jaa Pa­ten luok­ka­lai­sia al­kaa saa­pua pai­kal­le.  

Kaik­kien lo­pul­ta saa­vut­tua pai­kal­le tun­nel­ma on hie­man jän­nit­ty­nyt al­kuun. Äiti on kat­ta­nut pöy­dän ko­re­ak­si ja kut­suu lap­set syö­mään herk­ku­ja. Pöy­dän ää­res­sä tun­nel­ma ke­ve­nee ja lap­set al­ka­vat yh­teis­tuu­min poh­tia, mil­lai­sia pe­le­jä pe­lat­tai­siin syön­nin jäl­keen. Lap­set suun­taa­vat pi­hal­le pe­laa­maan Pa­ten ke­hit­te­le­miä pe­le­jä ja leik­ke­jä. Yht­äk­kiä Pate tun­tuu ole­van suu­res­sa suo­si­os­sa, eikä ku­kaan enää edes tah­do ot­taa pu­he­lin­ta esil­le.  

Juh­lien pää­tyt­tyä, ku­kaan ei ha­lua läh­teä edes ko­tiin, kos­ka lei­kit ovat kes­ken. Vii­meis­ten vie­rai­den läh­det­tyä Pate tun­tee­kin olon­sa iloi­sek­si ja on­nel­li­sek­si. Ehkä hän­tä ei kiu­sat­tai­si enää, Pate poh­tii. Sii­tä päi­väs­tä läh­tien Pate otet­tiin po­ruk­kaan mu­kaan ja pu­he­li­met jäi­vät kou­lus­sa kak­ko­sek­si! 

Jen­na Ha­lo­nen 22A ja Mi­nea Sa­vo­lai­nen 22C